Vaikka lähtökohtana on kansallinen prosessiautonomia, oikeusturvan toteuttamiselle ja oikeusturvamenettelylle on asetettu lisääntyvästi vaatimuksia unionin oikeudessa. Tällaista oikeusturvan perusteita ja tuomioistuinmenettelyn keskeisiä piirteitä määrittelevää unionin oikeutta on muotoutunut vähitellen unionin tuomioistuimen käytännössä. Sitä on Lissabonin sopimuksen voimaantulon (2009) myötä kirjattu myös perussopimuksiin ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan.
2) asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi; tai
Esityksessä ehdotetaan yleissäännöstä suullisesta valmistelusta. Suullinen valmistelu voitaisiin järjestää sen selvittämiseksi, mistä asiaan liittyvistä seikoista oikeudenkäynnin osapuolet ovat erimielisiä sekä mitä selvitystä vaatimusten tueksi on esitettävissä. Suullisessa valmistelussa ei kuultaisi todistajia eikä asiantuntijoita.
Asian laadusta riippuen suullista käsittelyä ei kuitenkaan aina tarvitse järjestää ylemmässäkään instanssissa, vaikka ensimmäisessä instanssissa ei olisi toimitettu suullista käsittelyä (esim. EIT Salomonsson v. Ruotsi 2002, Simsek v. Turkki 2012).
Hallintolainkäyttölain voimaantulon jälkeen hallintomenettelystä on säädetty entistä kattavammin ja yksityiskohtaisemmin hallintolaissa, jolla kumottiin sitä edeltänyt hallintomenettelylaki. Tämäkin puoltaa sitä, että menettelystä hallintotuomioistuimissa säädettäisiin nykyistä kattavammin ja yksityiskohtaisemmin.
Ruotsin järjestelmässä yleiset tuomioistuimet ja hallintotuomioistuimet ovat erillisiä. Hallintotuomioistuinjärjestelmä on kolmiportainen. Ylin hallintotuomioistuin (Högsta förvaltningsdomstolen) toimii pääasiallisesti ennakkopäätöstuomioistuimena. Väliasteen hallintotuomioistuimina toimivat neljä kamarioikeutta (kammarrätt). Ensi asteen hallintotuomioistuimia ovat hallinto-oikeudet (förvaltningsrätt). Toisin kuin Suomessa, niissä käsitellään myös sosiaaliavustuksia ja -vakuutuksia koskevat asiat. Vesi- ja ympäristöasiat kuuluvat puolestaan maa- ja ympäristötuomioistuimille (mark- och miljödomstolar). Maa- ja ympäristötuomioistuimet toimivat myös ensiasteen lupaviranomaisina. Niistä valitetaan maa- ja ympäristöylioikeuteen (mark- och miljööverdomstolen).
Todistelun uskottavuuden arvioinnista oli kysymys EIT:n ratkaisussa Milenović v. Slovenia (2013) ja veroasioissa Hannu Lehtinen v. Suomi (2008) sekä Kallio v. Suomi (2008), joissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että olisi tullut järjestää suullinen käsittely. Sen sijaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Jussila v. Suomi (2006) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa ei ollut rikottu, vaikka suullista käsittelyä ei ollut järjestetty. Jussila-tapauksessa valittaja vaati suullista käsittelyä sillä perusteella, että hän halusi kuulla verotarkastajaa, joka oli hänen mukaansa tulkinnut lakia väärin ja antanut virheellisen kertomuksen. Kysymyksessä oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan soveltamisalaan kuulumaton veroharkinta eikä todistajan kertomuksen uskottavuuden arviointi. Valittaja oli saanut kirjallisesti kommentoida veroviranomaisten lausumia, mistä syystä suullisen käsittelyn järjestäminen ei ollut välttämätöntä.